On kulunut aivan luvattoman kauan, kun olen viimeksi avannut sanaisen arkkuni (vai pitäisikö sanoa kirjallisen).

Uusi elämä on maistunut, olen onnellisempi kuin moneen vuoteen. Miten hyvä ihmisen onkaan olla yksin. Välillä tietysti on kaipuu toisen lähelle, mutta sitä varten ei onneksi tarvi myrskyisiä seurustelusuhteita. Yksin nukkuminen on kaikesta vaikeinta. Onneksi minulla on hyvin läheinen miespuoleinen ystävä, joka on ollut vieressäni kun pahimmat hetket. Miten hyvältä tuntuukaan nukkua toisen vieressä ilman mitään velvotteita.

Viimeksi taisin kertoakin tuttavastani, joka osoitti kiinnostusta minua kohtaan. Kävimme elokuvissa ja totesin, että hänestä ei minulle tule ikinä mitään ystävää lähempää (toki ystävä on kovin läheinen). Miten ihminen voikaan muuttua niin erilaiseksi, kun olimme kaksin. Hän osottautui hirveän ujoksi (en tiennyt tätä vaikka ollemmekin tunteneet toisemme jo vuosia). Vihaan muutenkin ujoja miehiä (tai vihata on vähän turhan vahvasti sanottu). En vain jotenkin osaa olla sellaisen miehen seurassa, tunnen heti oloni hirveän vaivautuneeksi. Ilta saatiin kuitenkin päätökseen ja sanoin miehelle, etten halua enempää kuin jatkaa ystävyyttämme. Huomasin toki pienen pettymyksen miehen silmissä, mutta olen päättänyt etten tee asioita vain muiden mieliksi. Ainakaan tunteisiin liittyviä päätöksiä.

Olen käynyt kavereiden kanssa nyt usein baareissa, kun se on mahdollista. Miehet ovat osoittaneet kiinnostusta ja paria potentiaalisen oloista miestä olen käynyt baari-illan jälkeenkin tapaamassa. Edelleenkin olen kyllä sitä mieltä, etten aio hetkeen aikaan mitään vakavaa suhdetta aloittaa.

Toivottavasti muistan päivittää tätä nyt ahkerammin, kun sain ostettua uuden tietokoneen. :)