Viime kirjoituksesta on vierähtänyt tovi aikaa. Vietin rauhallisen kesäloman YKSIN tuttavani mökillä. Miten onkaan mukavaa saada miettiä asioita luonnon hiljaisuudessa ilman kaupungin hälyä.
Ennen mökille lähtöä juttelin mieheni kanssa suhteestamme, hänestä suhteessa ei ole mitään vikaa. Todella huolestuttavaa. Hän kovasti vastusteli lähtöäni mökille yli kuukaudeksi. Ei olisi halunnut olla erossa niin kauaa. Sain sanottua hänelle mikä mieltäni painaa. Ei mitään reaktiota, hän sanoo että kuvittelen kaikki ongelmat. Voitteko uskoa?

Mökkireissu oli aivan ihastuttava. Oppii arvostamaan elämää kaupungissa ja kaikkia nykyaikaisuuksia kuten tietokonetta. Miten onkaan mukavaa rentoutua kunnolla, istua järvenrannalla mato-ongella ja kuunnella lintujen laulua. Toki on pakko myöntää, että olisi ollut ihana istua Prinssin kainalossa ukkosen yllättäessä.

Mä en nyt oikein tiedä mitä mun pitäis miehen kanssa tehdä. Juttelu ei auta, mikään ei muutu. Laitoin asuntohakemuksen vetämään ja ajattelin ottaa ensimmäisen hyvän asunnon. Vaikeaa tulee olemaan sen tiedän, mutta en voi pilata loppuelämääni roikkumalla suhteessa joka ei ole sellainen kuin haluan. On elämä hankalaa. Alussa kaikki oli niin hyvin. Onneksi emme ole kerinneet menemään naimisiin vaikka siitäkin joskus on ollut puhetta. Ei tosin enää pitkään aikaan. Ehkä tämä tästä vielä rupee luistamaan.

Lomalta palatessani sähköpostissani odotti myös todella ihan viesti. Sain tietää Prinssin nimen ja puhelinnumeron. Nyt mietin, että uskallanko ottaa yhteyttä. Onko se liian epätoivoista? Muistaako hän enää minua? En suinkaan ajatellut hypätä suoraan uuteen suhteeseen, mutta mikä olisikaan hienompaa kuin alottaa sinkkuelämä treffeillä. :) Sinkkuelämäänkin on tosin vielä aikaa, nyt odotan sitä asuntoa.